Osaanko olla läsnä?

Luin syksyn aikana Eckhart Tollen kirjan läsnäolon taidosta ja voimasta. Yksi kuukausi ei riittänyt kirjan sisäistämiseen, vaan jouduin lisäämään laina-aikaa toisella kuukaudella. Nyt tuntuu siltä, että kirja pitäisi löytyä omasta kirjahyllystä, jotta siihen voisi palata aika-ajoin. Ainakin silloin, kun jokin läsnäolossa mietityttää tai kun yrittää selittää toiselle lukemaansa.
Kirjan sisältöä on vaikea kertoa, se pitää oikeastaan lukea ja kokea itse. Pohjimmiltaan kyse on erittäin yksinkertaisesta asiasta, läsnäolosta tässä hetkessä. Eihän siinä nyt pitäisi olla mitään vaikeaa! Mutta kyllä vaan tuntuu olevan, kun miettii meitä ihmisiä. Yksi miettii menneitä ja toinen tulevaa.
Itsekin sorrun milloin milläkin tavalla elämään jotain muuta, kuin tätä nimenomaista hetkeä. Kuitenkin elämä on vain tässä ja nyt. Elämää ei voi elää etu- tai jälkikäteen.
Meille vanhemmille on hyvin tyypillistä, kun lapsi kysyy tai tahtoo jotakin, vastata ”katsotaan huomenna” tai ”ehkä ensi viikolla”, ”jospa ensi kesänä”. Samaa teemme omassa elämässä. Siirrämme asioita tuonnemmaksi tietämättä, tuleeko ensi kesää tai seuraavaa lomaa ollenkaan.
”Elä elämääsi kuin kuolisit huomenna ja tee työtä niin kuin eläisit ikuisesti” on joku viisas sanonut.
Jos tietäisin kuolevani huomenna, todennäköisesti osaisin helpommin elää täysillä tätä päivää. Tekisin niitä asioita, joista nauttisin ja eritoten pysähtyisin tähän hetkeen. Katsomaan ja kuuntelemaan ympärilläni aukeavaa luontoa, taivaanrantaa, joka alati muuttuu. Pysähtyisin lapsen kysymyksen äärelle tai vaihtamaan sanaparin tuntemattoman ohikulkijan kanssa. Käyttäisin kaikkia aistejani, näkisin, kuulisin, haistaisin, maistaisin, tuntisin, tiedostaisin. Kohtaisin myös läheiseni arvostaen ja kunnioittaen.
Läsnäoloa helpottaa toteamus ”NYT ON NÄIN”. Sen voi sanoa itselleen ääneen.
Tämä toteamus helpottaa meitä hyväksymään olemassa olevan hetken ja asiat arvostelematta ja vertailematta niitä muuhun. Se myös vapauttaa meitä hyväksymään itsemme ja kanssaihmisemme sellaisina kuin he sillä hetkellä ovat. Vertailu nimittäin aiheuttaa meille vain ylimääräistä stressiä ja tyytymättömyyttä.
Kyky olla läsnä tässä hetkessä vapauttaa ylimääräistä energiaa, joka meillä on usein sidottuna epäolennaisiin asioihin. Se ei vapauta meitä tekemästä niitä tarpeellisia ja tärkeitä asioita, jotka ovat välttämättömiä, mutta lisää suunnattomasti hyvinvointiamme ja kykyä nauttia elämästä, tästä ainutkertaisesta hetkestä.

Advertisement
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s