Elämä on epäreilua

Jouduin pari viikkoa sitten yllättävään tilanteeseen. Lähdin iltakävelylle koiramme kanssa työpäivän päälle. Toiveissani oli rentouttava ja rauhallinen iltahetki. Alku sujui mukavasti, mutta reitin varrella jouduimme tilanteeseen, jossa koirallani tuli riitatilanne toisen, isännältään irti päässeen koiran kanssa. Tämä toinen koira oli isompi omaani.
Koirat hyökkäsivät toisiaan kohti ja itse yritin parhaani mukaan estää niitä puremasta toisiaan ja erityisesti, ettei oma koirani tule purruksi. Tilanne oli uhkaava, mutta itse reagoin vaistonvaraisesti suojellen omaa koiraani, laumani jäsentä. Se, joka loukkaantui, olin minä itse. Olin koirien välissä ja jouduin oman koirani puremaksi. Eihän se tietenkään minua ollut vahingoittamassa, vaan sitä toista koiraa, jalkani vain sattui olemaan edessä.
Koirat eivät loukkaantuneet ja tilanne oli nopeasti ohi, kun isäntä sai koiransa kiinni. Koiran isäntä pyysi anteeksi ja sanoin hänelle, ettei vahingolle voi mitään, sellaista sattuu. En ollut vihainen hänelle, enkä hänen koiralleen kuten en omallenikaan.
Lähdimme takaisin kotiin lyhintä tietä, koska jalka tuntui kipeältä. Itkin koko kotimatkan, en niinkään kipeää jalkaa vaan minulla oli hyvin loukkaantunut olo. Olin tehnyt parhaani suojellakseni koiraani ja itse loukkaantunut, vaikka en tahtonut kenellekään pahaa. Vieläkin tilannetta muistellessa mieleeni nousee suru loukatuksi tulemisesta ja minua alkaa itkettää.
Tämä tapahtuma sai minut ajattelemaan elämää yleensä ja sitä kuinka usein meillä käy juuri noin. Teemme parhaamme ja tulemme silti loukatuiksi. Vaikka kuinka selitän itselleni järjelläni, että tein parhaani tuossa kertomassani tilanteessa ja ymmärrän seurauksenkin, se ei poista loukatuksi tulemisen tunnetta ja surua siitä, että olen itse joutunut jonkinlaisen huonon kohtelun kohteeksi. Loukkaantuminen voi tapahtua fyysisesti tai henkisesti.
Sisimmässään ihminen tietää, milloin on tehnyt oikein. Joskus tunteet ja järki täytyy erottaa toisistaan, jotta pystyy tekemään asioita, jotka katsoo välttämättömiksi. Joskus voi joutua tekemään asioita tai kipeitä päätöksiä jo etukäteen tietäen, että loukkaa toista. Silti niin on tehtävä, jos sydämessään tietää tekevänsä oikein. Joskus asiat vain tapahtuu ja reagoit niihin vaistonvaraisesti.
Vaatii rohkeutta tehdä asiat omaa sydäntä ja päätä kuunnellen, mutta se on ainoa vaihtoehto, jos haluat vielä katsoa itseäsi hyvällä omalla tunnolla peiliin. Vuosienkin päästä. Silläkin riskillä, että elämä on epäreilua.

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s