Tässä hetkessä

 

Elämme tammikuuta, vuosi on juuri vaihtunut uuteen, se kirjoitetaan nyt 2017. Viime vuosina ei kirjoittamiseen ole ollut aikaa. Tai siis tällaiseen kirjoittamiseen. Kirjoittanut tietysti olen, mutta toisenlaisia asioita. Opiskelu on vienyt aikaa. Vajaa vuosi on kulunut aikaa viimeisen opiskelurupeaman loppumisesta. Se rupeama kesti reilun 2,5 vuotta. Ajanjakso vaati monenlaista panostamista, ensisijaisesti aikaa ja rahaa.

 

Lähtiessäni tuohon opiskelurupeamaan minua mietitytti eniten sen tuoma taloudellinen taakka. Kuitenkin sain ajan kuluessa huomata, että rahat riittivät ja sain tehdä töitä enemmän ja sitä kautta opintoihin rahaa. Etukäteen tuntemani huoli oli turha. Universumi piti huolen siitä, että sain koottua kaiken kasaan, minkä tarvitsinkin. Tuo aika vaati kuitenkin veronsa. Viime keväänä voimat olivat todella vähissä. Työ- ja opiskelurintamalla riitti tekemistä liikaakin ja samaan aikaan omat vanhempani tulivat elämänsä päätökseen.

 

Elämä on tuonut mukanaan isoja muutoksia. Äidin kuolemasta on nyt kulunut reilut 1,5 vuotta, isän kuolemasta on 8 kuukautta. Vanhemmista luopuminen ei tapahtunut yht`äkkiä. Äidin muistisairaus ja liikuntakyvyn huononeminen tapahtuivat vuosien aikana. Tunsin surua ja luopumista äidistä, joka oli soittanut puhelimella viikoittain kysyäkseen kuulumisia. Soitin Sakari Kuosmasen Äiti-kappaletta aina, kun halusin itkeä suruani. Äiti oli lapsistaan kiinnostunut ja huolehtiva, mutta ei vähäisimmässäkään määrin ylihuolehtiva, jolle jostain syystä olen allerginen. Äiti elää mielessäni juuri niin kuin laulun kappaleessa äitiä kuvaillaan. Kannan sydämessäni ja sielussani asioita, joita opin äidiltäni, tärkeimpänä ehkä elämänilo, ilo toisia ihmisiä kohdatessa.

 

Äidin kuoltua isä taisi tuntea olonsa yksinäiseksi. ihminen, joka oli ollut rinnalla 66 vuotta, oli jättänyt jälkeensä tyhjän paikan, jota mikään eikä kukaan pystynyt täyttämään. Isää vaivasi kova koti-ikävä, mutta kotona asuminen ei enää tullut kysymykseen. Isä oli aina ollut ensisijaisesti koti-ihminen. Hän muutti syntymäkodistaan kaksi vuotta ennen kuolemaansa palvelutaloon, jotta sai viettää vielä viimeisen vuoden äidin kanssa yhdessä. Neljä vuotta rintamalla oli isälle vastentahtoinen poissaolo kotoa. Kokemuksista rintamalla isä ei paljoa puhunut. Ihan viimeisinä aikoina isä paljasti pelänneensä siellä.

 

Olen aina ollut isän tyttö vaikka myös suhde äitiin on ollut hyvä. Molemmissa vanhemmissa on hyviä puolia, mutta heissä oli myös vajavuuksia, niin kuin meissä kaikissa. Aikuistuessa ihminen voi oppia katsomaan omia vanhempiaan realistisemmin, tunnistaa heissä monia puolia, minunkin näkökulmani omiin vanhempiini muuttui ajan myötä. Vanheneminen toi esille heissä myös puolia, joita ei ollut niin selvästi näkösällä silloin kun he olivat nuorempia. Heille molemmille fyysinen läheisyys oli tärkeää elämän viimeisinä vuosina. Isä oli tyytyväinen, kun hän sai istua vieressä ja pitää kädestä kiinni. Viimeisinä kuukausina, kun isän voimat hiipuivat, menin joskus hänen viereensä sänkyyn makaamaan ja meillä oli siinä hyvä olla, molemmilla. Uskon, että aikuistuessaan lapsi katsoo vanhempiaan myös armollisemmin, niin minulle ainakin kävi.

 

Vanhemmista luopuminen pelotti minua etukäteen, en tiennyt, miten siihen suhtaudun ja miten reagoin. Kun äiti kuoli, minua lohdutti se, että isä oli vielä läsnä ja hänelle sai antaa hellyyttä ja huomiota. Kun isä kuoli, todellisuus tuntui tyhjältä. Oli kummallista ajatella elämää ilman vanhempia, jotka olivat olleet läsnä viitisenkymmentä vuotta elämässäni. Toisaalta minua tietenkin lohdutti se, että vanhempani pääsivät vaivoistaan, kivusta ja hädästä. Vietin 50-vuotisjuhlaani kolme viikkoa ennen isän kuolemaa ja isä oli mukana, vaikka hän olikin vähäjaksoinen, kun oli sairastanut vast´ikään flunssaa. Mutta isä oli halunnut ja luvannut tulla juhliini ja siellä hän oli. Se oli paras ja arvokkain lahjani.

 

Isän kappale on Armo, jonka tyttäreni Elisa lauloi kummipoikani Rikun säestämänä isän muistotilaisuudessa. Se tuo minulle lohtua ikävässäni. Kuolema sinänsä ei minua pelottanut, se tuntuu minusta yhtä luonnolliselta asialta kuin syntymä. Eniten minua pelotti tilanne, joka syntyy siitä, kun vanhempiani ei enää ole. Miten käy minun ja sisarusteni välisten suhteiden? Pystymmekö hoitamaan käytännön asioita yhdessä?

 

Kävi, kuten pelkäsin. Mielipahalta emme välttyneet. Viisautta olisi tarvittu enemmän. Viisautta olisi ollut ottaa aikalisä, ennen kuin aletaan yhdessä keskustella kuolinpesän jakamisesta. On liian haasteellista alkaa käsitellä asioita, kun suruprosessi on vasta alkamassa. En ihmettele yhtään, että niin suuri osa perikunnista ajautuu ristiriitoihin, joista seuraa pahimmillaan vuosikymmenien katkeruus. Minusta tuntuu, että me emme oikein ymmärräkään surun aiheuttamia ilmiöitä ihmisten välisiin suhteisiin. Oletamme, että ihmiset pystyvät käyttäytymään asiallisesti, vaikka juuri on läheinen ihminen kuollut.

 

Tiesin kuitenkin itsestäni, että katkeruuteen en jää. Minusta ei ole kantamaan kaunaa tai vihaa vuosikausiksi. Sehän myrkyttäisi vain minut itseni ja lähipiirini. ”Parempi laiha sopu kuin lihava riita.” Onnekseni, vaikka olen nopeasti ja voimakkaasti tunteva, tunteet myös nopeasti haalistuvat ja vaimenevat, ainakin suurimmaksi osaksi. Minulle tekee vieläkin kipeää, kun joudun luopumaan synnyinkodistani, mutta tiedän, että tulen selviämään siitä ja pystyn jollakin tavalla elämään asian kanssa.

Elämä jatkuu. Tämä vuosi on alussa, kuten myös loppuelämäni toinen puolikas. En tiedä, mitä se tuo tullessaan. Toivon tulevalta elämältä mielenkiintoisia haasteita ja kohtaamisia ihmisten kanssa. Kohtaamiset on elämän suola.

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Tässä hetkessä

  1. Mia sanoo:

    Kiitos jakamisesta. Suru ja luopuminen ovat teemoja, joilta kukaan ei säästy. Mutta kuinka selvitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s